Kuntien jaetut resurssit

Kiertotalouteen liittyy keskeisesti jakamistalous, jossa erilaisia tavaroita ja resursseja käytetään yhteisesti. Jaetut resurssit mahdollistavat turhan kulutuksen välttämisen sekä olemassa olevien ja vajaakäyttöisten tavaroiden tehokkaamman käytön. Jakamistalous tuo mukanaan myös kulttuurisen muutoksen, kun tavaroiden omistamisesta siirrytään jakamiseen, lainaamiseen ja vuokraamiseen.

Jakamistalouden indikaattorit mittaavat jaettujen resurssien saatavuutta eri kunnissa. Tarkastelussa on kaksi erilaista julkista resurssia: kirjastojen lainattavat esineet ja kaupunkipyörät. Nämä hyödykkeet kytkeytyvät ihmisten erilaisiin arjen käytäntöihin kuten liikkumiseen ja harrastusmahdollisuuksiin. Jaettujen resurssien saatavuutta mitataan jokaiselta Circwaste-alueelta kahdessa kohdekunnassa.

Kirjastojen esineitä koskeva tieto on kerätty suoraan kuntien kirjastojen yhteyshenkilöiltä. Tieto kaupunkipyöristä on saatu kunnista tai kunnan kaupunkipyöristä vastaavalta toimijalta sekä lisäksi joiltain nettisivuilta.

Aiemmin indikaattorissa seurattiin myös kuntalaisille varattavissa olevia koulujen tiloja. Seurantatiedon kokoaminen osoittautui kuitenkin niin haasteelliseksi, että seurannasta luovuttiin.

Kirjastojen lainattavat esineet

 

Kirjastot ovat jakamistalouden edelläkävijöitä. Kirjojen, lehtien sekä CD- ja DVD-levyjen ohella kirjastot lainaavat nykyisin myös kaikenlaisia muita esineitä kuten työkaluja, harrastevälineitä tai musiikkisoittimia.

Lainattavia esineitä on kaikkien kohdekuntien kirjastoissa. Lukumääräisesti eniten esineitä on lainattavissa suurimmissa kaupungeissa (Jyväskylä, Pori, Joensuu, Turku, Lappeenranta), joissa on muutenkin tarjolla eniten kirjastopalveluita. Asukaslukuun suhteutettuna eniten esineitä on tarjolla kuitenkin pienemmissä kohdekunnissa (Nurmes ja Imatra), vaikkakin tultaessa vuodesta 2016 kohti vuotta 2020 on huomattavissa tässä tasaantumista. Lainattavien esineiden lukumäärä on kasvanut tasaisesti viimeisen viiden vuoden aikana.

Eniten tarjolla on harrastevälineitä kuten lauta- ja pihapelejä, urheiluvälineitä tai musiikkisoittimia. Joistain kirjastoista on mahdollista lainata kotitalouskoneita, työkaluja ja erilaisia mittareita, sekä lainakasseja, ja muutamissa kirjastoissa lainattavissa on kulkuvälineitä kuten pyöriä ja potkulautoja. Kirjaston työntekijöiden mukaan lainatuimpia esineitä ovat mm. lautapelit, korttipelit, pihapelit, musiikkisoittimet, kirjastokassit, tietokonetarvikkeet, kausikortit ja liikuntavälineet.

Useimmasta kirjastosta voi lainata harrastevälineitä kuten pelejä, urheiluvälineitä tai soittimia. © SYKE/Circwaste

Kaupunkipyörät

 

Kymmenestä kohdekunnasta vain Turussa on kokonaisvaltainen kaupunkipyöräjärjestelmä ja Joensuussa, Lappeenrannassa, Imatralla ja Porissa on kevyt kaupunkipyöräjärjestelmä (tilanne vuoden 2021 lopussa). Lukumääräisesti eniten pyöriä oli Turussa, joka on kohdekunnista suurin kaupunki. Asukaslukuun suhteutettuna eniten pyöriä oli vuonna 2019 Imatralla ja vuonna 2021 Turussa ja Lappeenrannassa.

Lisätietoja

  • erikoistutkija Kati Pitkänen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi
  • tutkija Tiina Karppinen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi
Julkaistu 30.11.2020 klo 10.32, päivitetty 12.12.2022 klo 13.55
  • Tulosta sivu