Kotitoimiston lajitteluopas

Poimi tästä vinkit kotitoimiston lajittelun avuksi!

    Kokkaa fiksusti ja hyödynnä ylijäämäruoka

    Biojätefakta: Kotitalouksien syömäkelpoisen ruuan hävikki vuodessa on 25 kg per henkilö.
    © SYKE

    Korona-ajan on havaittu lisänneen suomalaisten leipomis- ja kokkailuintoa. Korona on myös muuttanut ostoskäyttäytymistä siten, että ruokaostoksien määrä netissä on lisääntynyt merkittävästi.

    Viikoittainen ruokasuunnittelu on helpompaa, kun viikon ruoka-ainekset tilataan kerralla ja samalla jääkaapin ja kuiva-ainekaapin sisällön pystyy tarkistamaan tilausta tehdessä. Kotona oleskelu voi lisätä ruokaostosten suunnitelmallisuutta, koska olemme paremmin tietoisia jääkaapin sisällöstä ja spontaanit ravintolaruokailut jäävät vähemmälle.

    • Ylijäämäruoan tähteitä hyödyntämällä minimoit kotonasi syntyvän ruokahävikin määrää. 
    • Siirrä kahvi heti keittämisen jälkeen termariin hävikkikahvin määrän minimoimiseksi.
    • Esimerkiksi Marttojen sivuilta löydät kattavan listauksen erilaisista tähderuokaresepteistä. Sama sivusto tarjoaa myös hyviä reseptivinkkejä, kun kokkausideat muuten alkavat olla vähissä.

    Biojätteen ravinteet hyötykäyttöön

    Tiesitkö, että biojätteen käsittelymaksu on yleensä alhaisempi kuin sekajätteen? Biojätteen lajittelusta kiittää sekä ympäristö että kukkaro. Biojätteitä varten ei tarvitse ostaa erikseen myytäviä biojätepusseja.

    Biojätteet voi pakata

    • taiteltuun sanomalehteen,
    • tyhjään jauho- tai paperipussiin,
    • tyhjään muropakettiin tai
    • kompostoituvaan biopussiin.

    Varmista oman alueesi jätelaitokselta, millainen biopussimateriaali on alueenne biojätteiden käsittelyprosessissa soveltuvin. Lue lisää: Näin pakkaat biojätteet (Biojäte.info)

    Mikä neuvoksi, kun biojätepussi sotkee ja tiputtaa nestettä? Kokeile näitä konsteja ennen kuin luovutat

    Biojätefakta: Keskivertosuomalainen tuottaa biojätettä vuodessa 170 kg, josta lipsahtaa sekajätteeseen yli 90 kiloa.
    © SYKE
    • Anna biojätteen jäähtyä ja kuivahtaa ennen pussiin laittamista.
    • Laita pussin pohjalle tyhjä munakenno imemään kosteutta.
    • Valuta nesteet viemäriin. Ruokaöljyn jäämät ja muut nestemäiset rasvat voit imeyttää talouspaperiin ja laittaa paperin biojätteeseen.
    • Säilytä biopussia ilmavasti esimerkiksi reiällisessä astiassa.
    • Ota päivittäin tavaksi happihyppelytauko ja tyhjennä biojäteroskis säännöllisesti.

    Entä jos taloyhtiössä ei ole biojätteen erilliskeräystä? Taloyhtiöiden on mahdollista hankkia biojätekimppa-astioita tai aloittaa kotikompostointi.

    Kierrätä ja uudelleenkäytä pakkaukset 

    Kuntien jätelaitosten havaintojen mukaan korona-aika näkyy erityisesti ruokapakkausten määrän kasvuna keräysastioissa. Ravintoloiden take away -myynti sekä kotiin tilatut ruoka-annokset tuovat mukanaan suuret määrät pahvi- ja muovipakkausjätettä. Korona-aika ei ole vähentänyt myöskään muutenkin yleistyvää nettitilaamisen määrää. 

    Kartonkipakkaukset täyttävät litistämättömänä kartonkikeräysastian nopeasti.  Avonaiset tai pahvinkeräysastian ulkopuolella sijaitsevat pahvit saattavat lisätä jätekustannuksia taloyhtiölle. 

    • Litistä pahvipakkaukset – saat kartongin keräyspisteestä mahdollisimman toimivan ja säästät samalla rahaa.
    • Käytä ruokapakkauksia uudelleen esimerkiksi ruoan pakastamiseen tai piknik-pakkauksena eväsleivälle.
    • Jogurttipurkin repäistävän metallikannen päällä oleva kova muovinen päälliskansi sopii uudelleenkäytettäväksi muiden maitotuotepurkkien uudelleen sulkemiseen.
    • Uudelleenkäytettävät ja -täytettävät pakkaukset yleistyvät entisestään. Joko sinä olet tutustunut Kamupakin uudelleen käytettäviin -pakkauksiin tai Ruohonjuuren täyttöpalvelumyyntiin ?

    Remontoi ja siivoa kierrättäen

    Korona-aikaan moni on käyttänyt lisääntyneen kotonaoloajan siivoamalla ja tyhjentämällä varastoja sekä remontoimalla ja sisustamalla kotia.

    • Tarjoathan itarpeettomaksi käyneelle tuotteelle uuden elämän viemällä tuotteen kierrätyskeskukseen. Moni kierrätystoimija ei kuitenkaan tällä hetkellä koronasta aiheutuneiden rajoituksien vuoksi voi ottaa tavaraa vastaan, joten varmistathan toimijoiden aukioloajat ennen tavaroiden kuljetusta.
    • Muistathan, että rikkoutuneiden, likaisten tai muuten käyttökelvottomien tuotteiden paikka ei ole kierrätyskeskuksessa vaan Sortti-asemilla. Myös Sortti-asemilla voi olla koronasta johtuen muutoksia aukioloajoissa.
    • Kertakäyttöisten maskien paikka on sekajätteessä.
    • Lue lisää HSY:n remontoijan jäteoppaasta (pdf)

    Kuinka toimit, jos taloyhtiösi tai alueelliset roskikset täyttyvät ennen aikojaan?

    • Pientaloissa: Ota yhteyttä jätelaitoksesi asiakaspalveluun ja sovi ylimääräisestä tyhjennyskäynnistä. Joillain alueilla jäteastian tyhjennysrytmin muutoksista sovitaan suoraan jätteenkuljetusyrityksen kanssa.
    • Taloyhtiössä: Ota yhteyttä isännöitsijään ja pyydä häntä tilaamaan ylimääräisen tyhjennyksen jäteastialle.

    Jäteastiat täyttyvät tasaisesti kun lajittelet jätteet huolellisesti ja pakkaat ne tiiviisti. Jos jäteastiat kuitenkin toistuvasti pursuavat, on syytä neuvotella jäteastian vaihtamisesta suurempaan tai astian tyhjennysvälin lyhentämistä. 

    Tutustu alueellisiin lajitteluohjeisiin

    Jätteiden lajitteluohjeissa voi olla eroja riippuen siitä, missä päin Suomea ollaan. Erot ohjeissa esimerkiksi biojätteiden kohdalla johtuvat siitä, että biojätteitä käsitellään eri tavalla eri alueilla. Esimerkiksi biokaasulaitoksessa mädätettäviin tai laitoksessa kompostoitaviin biojätteisiin voi laittaa hiukan eri jätteitä kuin bioetanolin valmistukseen käytettäviin biojätteisiin. Varmista siis lajitteluohjeet oman alueesi jätelaitokselta.

    Kerro muillekin!

    Jaa omat arjen oivalluksesi työkavereille etäkahveilla tai somessa. 

    Lisätietoa ja ohjeita

     
    Julkaistu 2.5.2021 klo 16.42, päivitetty 4.2.2022 klo 16.24

    • Tulosta sivu