Viimeisellä leipäpalalla ei ole hintaa, tietää vanha viisaus kertoa. Ja vaikka kyseessä ei olisi se viimeinen ruoanmuru, niin hinta ruoalla on aina, sekä kukkarolle että luonnolle.
Hukkaan heitetyssä ruoassa on kyse myös arvostamattomuudesta viljelijöitä ja muuta elintarvikeketjua sekä tuotantoeläimiä kohtaan. Myös ilmastonmuutos tuntuu olevan kaikkien huulilla ja ruoantuotannolla on siinä oma osuutensa. Samoin meren rehevöitymisestä helposti syytetään ruoan tuottajia muttei ruoan tilaajaa, eli jokaista ruokaa syövää yksilöä.
Toisaalta ruoka on elämälle kriittistä, eli ruoantuotannon lakkauttaminen ilmastoahdistuksessa johtaisi nälkäkuolemaan. Kyse on siitä, miten ja mitä tuotetaan ja paljonko siitä hukataan.
Ruoka on niin tärkeää, ettei niitä saisi haaskata, eikä sen saatavuutta tulisi ottaa itsestäänselvyytenä. Silti syömäkelpoisen, mutta hukatun eli hävikkiruoan määrä on suuri. Esimerkiksi lounasravintoloista ruokaa arvioidaan menevän hävikkiin jopa 20 %. Suomessa kouluruokailun piirissä on noin 800 000–900 000 lasta ja nuorta. Se on siis suuri kokonaisuus, josta myös hävikkiä syntyy paljon. Kokonaismäärässä kotitalouksista arvioidaan tulevan suurin osa hävikistä – tehdäänhän kodeissa myös eniten ruokaa.
Circwaste-hankkeen tiimoilta on kerrottu muutaman kunnan kouluruokahävikin määrästä ja toimista, joilla ruokahävikkiä on vähennetty kouluissa.
Porin hävikkiviikosta saatujen tietojen ja erään lounasravintolan ruoilleen teettämien ilmastovaikutuslaskemien perusteella oli mahdollista tehdä karkea, yhden viikon tuloksiin perustuva laskelma kouluruokahävikistä vuodessa koko Suomessa. Vaikka kyseessä on yksinkertaistus ja reipas karkeistus, laittaa tulos koko kouluvuoden (190 pv.) osalta miettimään, sillä vuodessa syntyy:
- noin 6 milj. kg linjastohävikkiä ja 0,5 milj. kg lautashävikkiä, joihin kohdistuu
- 12 000 t C02e kasvihuonekaasupäästöjä linjastolta ja 2 500 t CO2e lautasilta (keskimäärin suomalaisen osuus Suomen kokonaispäästöistä n. 10 t CO2e/vuosi), ja
- energiana hukataan 3 miljoonaa henkilövuorokauden tarve (2 000 kCal/vrk).
- Rahassa kyse on joistain kymmenistä miljoonista euroista vuodessa.
Lounasruokailun hävikkikeskustelussa on usein palveluntuottajan syyllistämisen tuntua, mutta tässä pitää muistaa, että ruokaa on riitettävä kaikille. Linjastoylijäämää voidaan tarjoilla seuraavana päivänä ja myydä tai lahjoittaa, jolloin todellinen hävikkimäärä voi olla merkittävästi pienempi. Esimerkiksi Porissa 70 % jaetaan ulos. Lautashävikkiä sen sijaan ei voi jakaa syötäväksi, vaan se käsitellään biojätteenä, esimerkiksi biokaasun tuotannossa.
Ravitsemispalveluille on julkaistu hiljattain CircBrief, jossa esitellään toimintamalli ruokahävikin vähentämiseksi.
En millään malta olla toteamatta loppuun, että yleensä keskustelu ruoantuotannon ympäristöongelmista kärjistyy kasvis- ja sekasyöjien kinaksi pihvin ja tofun välillä. Ensin pitäisi kuitenkin poistaa ruokahävikki, ja kun oma lautanen ja bioastia pysyvät hävikistä tyhjinä, voi alkaa vaatia muilta samaa. Toki allekirjoittanut pihvinsyöjänä on tässä kohtaa hieman jäävi.
Ruoka on kuitenkin niin paljon muutakin kuin kiloja porkkanaa tai pihviä – kuten ravintoa, ravinteita ja terveyttä, makua ja monipuolisuutta, huoltovarmuutta ja turvallisuutta, noin muun muassa vain, ettei ruokavaliosta saarnaaminen uppoa hevin keneenkään, mutta lautashävikki on ruokavaliosta riippumatta lähtökohtaisesti silkkaa tuhlailua. Sitä on vaikeampi perustella ja parhaatkin perustelut ontuvat.
tutkija Jaakko Karvonen, Suomen ympäristökeskus
Kirjoittaja väittää oman hävikkinsä olevan korkeintaan promillen paikkeilla, syövänsä liki kaikkea ja uhkailee ostavansa lehmän, jos maitoa ja maitotuotteita ei muualta joskus enää saisi.