Tutkimus: älypuhelinten ja -televisioiden metallien ja mineraalien kierrättäminen on hankalaa – suunnittelu avainasemassa

Uutinen 2.11.2021 klo 9.12
Luonnonvarojen käyttö ja älypuhelimet
Kuva: Suomen ympäristökeskus SYKE

Digitaalisille ratkaisuille asetetaan suuria odotuksia ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, mutta niiden ympäristövaikutuksia ei tunneta laajasti. Esimerkiksi älypuhelimiin ja -televisioihin tarvittavien kriittisten raaka-aineiden eli metallien ja mineraalien tarve lisääntyy jatkuvasti. Lisäksi tarvittavat metalliseokset ovat hankalia kierrättää ja laitteilla on lyhyt käyttöikä.

Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) vetämässä tutkimuksessa keskeisimmiksi ratkaisuiksi tunnistettiin kestävyyden ja korjattavuuden huomioiminen jo suunnitteluvaiheessa, kierrättämisen, metallien ja komponenttien omavaraisuuden lisääminen, kaivostoiminnan vastuullisuuden parantaminen sekä kestämättömään kulutustahtiin vaikuttaminen.

Tutkimusprojektissa käytiin läpi älypuhelimiin ja -televisioihin tarvittavien mineraalien ja metallien arvoketju niiden louhinnasta aina kierrätykseen asti. Projekti toteutettiin yhdessä Teknologian tutkimuskeskus VTT:n, Suomen ympäristökeskus SYKEn sekä projektin rahoittajan, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kanssa.

Luonnonvarojen hupeneminen ei vaikuta älylaitteiden ostopäätöksiin

Metallien louhinnan ja käytön ympäristövaikutukset eivät ohjaa kuluttajien älylaitteiden ostopäätöksiä. Näin siitäkin huolimatta, että älylaitteissa käytetään yhä moninaisempia ja harvinaisempia metalleja, joiden louhinta, käyttö ja kierrätys aiheuttavat merkittäviä ympäristövaikutuksia ja haasteita.

Suomen ympäristökeskuksen SYKEn tuoreen haastattelututkimuksen mukaan tärkeimmät älypuhelimen ostoon vaikuttavat tekijät olivat tekninen suorituskyky, käyttöjärjestelmä, brändi ja hinta. Nuorten ostopäätöksiä ohjaa usein myös sosiaalinen paine.

”Vaikka media ja muut yhteiskunnalliset toimijat tuovat yhä enemmän esille laitteisiin liittyviä vastuullisuuskysymyksiä, paljastivat haastattelut, että kuluttajat kysyvät varsin harvoin puhelimen valmistajan tai raaka-ainetoimittajien vastuullisuudesta”, erikoistutkija Susanna Horn SYKEstä sanoo.

Kunnissa kiinnostusta vastuullisiin älylaitehankintoihin

Julkisissa älylaitehankinnoissa ostopäätöksen ratkaisevimmat kriteerit ovat hinta ja käyttöjärjestelmä. Julkisten hankintojen yleisiin arviointikriteereihin on alettu sisällyttää myös enenevissä määrin vastuullisuuteen liittyviä ehtoja, mutta viime kädessä hankinnan tekevä organisaatio päättää, vaikuttavatko ne ostopäätökseen.

Julkisissa hankinnoissa toimittajaverkostoja ja vastuullisuuskysymyksiä pystytään lähestymään järjestelmällisesti. Suomen ympäristökeskuksen SYKEn tuoreen haastattelututkimuksen mukaan julkisista hankkijoista esimerkiksi kunnat ovat olleet kiinnostuneita vastuullisuuskriteerien hyödyntämisestä.

Julkiset hankkijat ovat myös kiinnostuneita monista kiertotaloutta tukevista asioista, kuten laitteiden elinkaaren pituudesta, päivitettävyydestä, korjattavuudesta ja puhelin palveluna -mallista.

Infografiikkaa

Tutkimusraportti


  • Tulosta sivu