Tilakoon biokaasulaitos on kiertotaloutta parhaimmillaan

Uutinen 23.6.2021 klo 12.56
Turun ammattikorkeakoulun biokaasukonttia siirretään loimaalaiselle karjatilalle koekäyttöön. © Turku AMK

Turun ammattikorkeakoulun Circwaste-osahankkeessa edistettiin tilakoon biokaasulaitosten yleistymistä Lounais-Suomessa. Osahankkeen lopputuloksena käynnistyi useita konkreettisia yhteistyöhankkeita.

Hanke oli mukana Ruskolla käynnistyneen laitoksen selvityksissä ja Kalannissa laitossuunnitelma saatettiin investointia vaille valmiiksi. Loimaan-Pöytyän seudulla edettiin vahvasti kohti tulevia laitosratkaisuja.

Hankkeen edetessä huomattiin, että tilakoon biokaasulaitokset kiinnostavat entistä enemmän ja niitä koskevalle tukitoiminnalle olisi kysyntää viljelijöiden keskuudessa. Kiinnostus biokaasuun kestävyyttä edistävänä ratkaisuna on kasvanut, mikä näkyy konkreettisesti biokaasuautojen määrän kasvussa. Myös motivaatio rakentaa tilakoon biokaasulaitoksia on muuttunut tämän trendin myötä.

”Alun perin viljelijät ovat olleet kiinnostuneita biokaasusta siksi, että pääsisivät eroon ylimääräisestä lannasta. Nykyisin vaihtoehtoinen ekologisempi energian ja kierrätyslannoitteiden tuotanto toimii motivaattorina. Nuoret viljelijät ovat hyvin kiinnostuneita ympäristöasioista”, kertoo Pekka Alho Turun ammattikorkeakoulusta.

”Tilakoon biokaasun tuotannossa on hurjaa potentiaalia ja se edustaa kiertotaloutta parhaimmillaan. Ideaalitapauksessa kyseessä on suljettu kierto, jossa tuottaja käyttää ravinnon ja materiaalin elintarvike- ja energiatuotantoon luonnonmukaisella tavalla. Näin ravinteetkin ovat helposti hyödynnettävässä liukoisessa muodossa”, Alho kertoo.

Biokaasu kannattavinta tuottaa oman tilan käyttöön

Kannattavimpia ovat useampien tilojen yhteislaitokset, jolloin käytössä on useampia biokaasun tuotannon lähteitä. Isoin haaste yksittäisten tilojen biokaasutuotannolle on perinteisten tilojen pieni koko, jolloin investoinnit nousevat liian suuriksi. Toisaalta tilakoot kasvavat koko ajan, mikä tuo uusia mahdollisuuksia.

Kannattavinta on hyödyntää biokaasua tilojen omassa liikennekäytössä tai korvaamaan omaa lämmön- ja sähköntuotantoa. Myös satelliittimuotoiset ratkaisut voisivat olla mahdollisia, jolloin energiaa voi tuottaa myös kunnan laajempaan käyttöön yhteisestä laitoksesta. ”Jokainen tapaus on erilainen ja kannattavuuslaskelmat ja laiteratkaisut tulee tehdä aina tapauskohtaisesti”, kertoo Alho.

Koulutusta ja kokeiluja

Circwasten osahanke on tuottanut arvokkaita oppeja myös siinä, miten viljelijöitä kannattaa lähestyä. Suorat kontaktit viljelijöiden suuntaan toimivat parhaiten. Yleisötilaisuudet houkuttelivat hyvin väkeä, mutta osallistujat olivat enemmän virkamiehiä ja kuntien edustajia sekä asiantuntijoita. Hankkeessa järjestettiin myös opintomatkoja, jotka koettiin erittäin hyödyllisiksi. Koronan takia opintomatkat jäivät viljelijöiden osalta suunniteltua vähäisemmäksi. Virtuaaliset opintomatkat olisivat myös potentiaalinen keino jakaa tietoa kansainvälisesti koronaturvallisesti ja ympäristöä säästäen.

Osahankkeessa tehtiin myös kaasuntuotantokokeita laboratorio tasolla, sekä liikuteltavassa 1000 litran kontissa. Lisäksi laadittiin biokaasukoulutuspaketti, testattiin ja kehitettiin Biokaasulaskuria sekä tuotettiin siihen liittyen opaskirja viljelijöille tilakoon biokaasulaitoksen perustamisen tueksi. ”Kiinnostuneille tiedoksi, että biokaasukontti on tällä hetkellä Tuorlassa tutustumiskohteena. Laitos tarjoaa hyvän kanavan oppia prosessista lisää”, vinkkaa Alho.

Mädäte hyötykäyttöön

Biokaasulaitoksen mädätysjäännöksen hyödyntämisessä piilee kaupallista potentiaalia tulevaisuudessa. Tällä hetkellä mädätteen käyttö on kannattavaa vain omassa ja naapurien käytössä lähipelloilla.

Mädätteen jalostaminen kaupalliseksi tuotteeksi edellyttäisi sen kuljettamista pitkienkin matkojen taakse ja mädätteen hyödyntämiselle on vielä esteitä. Tutkimusten mukaan myös jätevesipohjainen mädäte olisi kelvollista peltolevitykseen lannoitteena, mutta kaupat eivät imagosyistä halua hyödyntää jätelieteperäisiä lannoitteita, vaikka se olisi lain puitteissa mahdollista.

Kuinka edetä biokaasulaitoksen hankinnassa?

Tilakoon biokaasulaitoksesta kiinnostuneet voivat hyödyntää Luonnonvarakeskuksen tuottamia laskureita ja kokeilla, soveltuvatko oman tilan tai usean tilan käytössä olevat syötteet biokaasun tuotantoon. Tämän jälkeen viljelijöiden kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi maaseuturahoitukseen tai ProAgriaan. Neuvo-ohjelman kautta voi tilata tukea ja apua suunnitteluun. Myös oman alueensa ELY-keskuksilta tai vaikkapa Turun ammattikorkeakoululta voi kysyä tukea toiminnan käynnistämiseen.

Myös yritykset tarjoavat palveluna tukea biokaasulaitoksen esiselvitykseen ja kannattavuuslaskelmien tekemiseen. Erittäin hyvä ja kannattava idea on myös korkeakouluyhteistyö, jolloin korkeakoululainen voi tehdä erilaisia selvitystöitä lopputyönään. Myös erilaisten laitteiden toimittajilta kannattaa kysyä neuvoa.

”Järjestelmällisemmän tuen tarjoaminen olisi ehdottoman tarpeellista teeman valtavirtaistamiseksi. Tukiviidakko ja lukuisat eri vaihtoehdot voivat tuntua viljelijästä uuvuttavalta ja alkuinnostus voi loppua siihen. Tarvitaan vakautta ja johdonmukaisuutta toimintatapoihin ja tukiketjuihin. Esimerkiksi Suomen biokierto ja biokaasuyhdistys ry (entinen Biokaasuyhdistys) on edistänyt esimerkillisesti biokaasun käyttöä”, muistuttaa Alho.

Biokaasuntuotannon opinnoista potkua alalle

Circwasten osahankkeessa tuotetut materiaalit ja opit on otettu hyötykäyttöön Turun ammattikorkeakoulun tarjoamissa opinnoissa. Tällä hetkellä biokaasutuotantoon liittyviin opintoihin ilmoittautuu noin 70-80 oppilasta vuosittain. Kurssi on ollut suosittu myös vaihto-opiskelijoiden keskuudessa ja biokaasulaskuri on nyt käytettävissä myös englanninkielisenä. Koska aihepiiri on ollut niin kiinnostava, opetus tullaan mahdollisesti toteuttamaan tulevaisuudessa kaksi kertaa vuodessa. Myös hankkeessa testattuja laskureita hyödynnetään opetuksessa.

Lisätietoa

Projektipäällikkö Pekka Alho,
Turun ammattikorkeakoulu, 
etunimi.sukunimi@turkuamk.fi,
p. 044 907 4598

Lisämateriaalia


  • Tulosta sivu