Kemikaali- ja hankintakoulutusta kuntien ekotukihenkilöille

Uutinen 18.12.2020 klo 11.19
© Pexels

Turun ammattikorkeakoulu on tehnyt yhteistyössä Turun kaupungin Ekotuen kanssa itseopiskeluun soveltuvan verkkokemikaalikoulutuksen, jonka päätavoitteena on tarjota perustietoa kemikaaleista, niiden mahdollisista haittavaikutuksista sekä niiden esiintymis- ja toimintatavoista. Lisäksi koulutuksessa tarkastellaan kemikaaliviisaita julkisia hankintoja sekä opitaan erilaisia tapoja vähentää kemikaalikuormitusta niin kotona kuin työpaikallakin.

Koulutuspaketti koostuu neljästä teemasta, jotka ovat Johdatus haitallisiin aineisiin, Kemikaaliviisas koti, Kemikaalit työpaikalla sekä Kemikaaliviisaat julkiset hankinnat. Esimerkiksi kestävien julkisten hankintojen osiossa kerrotaan, mitä tarkoitetaan kestävillä julkisilla hankinnoilla sekä minkälaisilla hankintatoimintatavoilla voidaan ottaa kemikaalit huomioon esimerkiksi kuntien tarjouskilpailuissa. Vaikka koulutuspaketti viittaa suoraan haitallisiin aineisiin, voidaan samoja työkaluja käyttää myös muiden ympäristöasioiden, kuten kiertotalouden huomioimiseen.

"Kemikaalien huomioiminen hankinnoissa on edellytys kiertotalouden mukaisille hankinnoille. Vaikka kunnan organisaatiossa aika harva tekee suoraan hankintoja, monet ovat niihin sidoksissa joko tilaajana tai esimerkiksi tilojen, tuotteiden ja palveluiden käyttäjänä. Onkin erittäin tärkeää, että kunnan kaikilla tasoilla ollaan tietoisia siitä, että hankinnat kannattaa tehdä siten, että kiertotaloudelle ei aseteta esteitä esimerkiksi käyttämällä tuotteita, joissa on materiaalien kiertoa estäviä haitallisia aineita", muistuttaa NonHazCity 2 -hankkeen projektipäällikkö ja yksi kouluttajista Hannamaria Yliruusi.

Kaikille avoin verkkokoulutus rakentuu kansalliselle ekotuki.fi -sivustolle ja valmis koulutuskokonaisuus on käytettävissä vuoden 2021 kevään aikana.

Kemikaalikoulutus järjestettiin etätyöpajana 24.11. Turun kaupungin ekotukihenkilöille. Työpajassa keskityttiin tuomaan esille tärkeimpiä haitallisiin aineisiin ja julkisiin hankintoihin liittyviä asioita. Vaikka nämä teemat saattavat tuntua vaikeilta ja vierailta, työpajassa asioita käsiteltiin innostavasti ja helposti lähestyttävässä muodossa. Työpajassa keskusteltiin lisäksi muun muassa siitä, mistä löytää haitallisiin aineisiin liittyvää lisätietoa sekä ideoitiin erilaisia viestintätapoja omalla työpaikalla. Työpaja ja siinä käydyt keskustelut innostivat osallistujia ottamaan enemmän selvää oman organisaation hankintatavoista sekä miten haitalliset aineet ja kiertotalous työpaikalla huomioidaan.

Ekotukitoiminta kunnan tukena ympäristöasioiden huomioimisessa

Ekotukitoiminta on kunnille ja erilaisille organisaatioille soveltuva toimintamalli, jossa edistetään ympäristöasioiden huomioimista ja toteuttamista työyhteisössä. Toimintaa toteutetaan kuntiin koulutettavien ekotukihenkilöiden avulla, joiden tehtävänä on edistää ympäristövastuullisia toimintatapoja työyhteisössä sekä lisätä ympäristötietoisuutta opastamalla ja kannustamalla kollegoita.

Ekotukitoiminnan malli syntyi vuonna 2006 yhtenä Helsingin kaupungin ekologisen kestävyyden ohjelman toimenpiteenä ja Ekotukitoimintaa koordinoi Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut.

Ekotukiverkostossa on mukana vajaa kaksikymmentä kaupunkia, kuntayhtymää ja organisaatiota. Circwaste -hankkeen edelläkävijäkunnista ovat mukana esimerkiksi Turku, Kuopio, Riihimäki ja Vantaa. Mukana olevat tahot ovat sitoutuneet ympäristövastuullisuuden kehittämiseen sekä kouluttamaan ekotukihenkilöitä työyhteisöihinsä. Koulutettuja ekotukihenkilöitä onkin jo yli 4 100 ympäri Suomen. 

Kiertotalous ja resurssiviisaus huomioidaan ekotukikoulutuksissa

Ekotukitoiminnassa jalkautetaan kestäviä toimintatapoja organisaation perustoimintaan. Yhtenä ekotukihenkilöille koulutettavana teemana on materiaalit ja kestävä kuluttaminen. Osana tätä teemaa jokainen ekotukihenkilö koulutetaan tuntemaan resurssiviisauden periaatteet ja kestävä kuluttaminen.

"Kiertotalous ja resurssiviisaus ovat keinoja, joilla voidaan ratkaista useita aikamme kestävyysongelmia. Turun kaupungin kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ja halu olla vahva tekijä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämistyössä kannustavat kouluttamaan myös kaupungin työntekijöitä ymmärtämään näitä kokonaisuuksia. Julkiset hankinnat ovat massiivinen kulutuserä, jonka laatuun jokainen työntekijä voi osaltaan olla vaikuttamassa. On siis tärkeää, että näitä valintoja tehdään vahvalla tietopohjalla. Ekotuessa onkin järjestetty kiertotalouden toimintaverkon ymmärtämiseen tähtäävää koulutusta, ja tähän kokonaisuuteen sopii myös NonHazCity 2 -hankkeen kanssa yhteistyössä toteutettu haitallisten aineiden koulutusmateriaali, joka syventää tietopohjaa kestävien valintojen mahdollistamiseksi", kertoo Turun kaupungin ekotukikoordinaattori Anna Lilja.

Verkkokoulutusmateriaali ja Turun etäkoulutus toteutetaan osana kansainvälistä Interreg Baltic Sea Region -rahoitteista NonHazCity 2 -hanketta. Hanketta ovat rahoittaneet myös Suomen työ- ja elinkeinoministeriö sekä Turun kaupunki. NonHazCity 2 -hankkeen päätavoitteena on ollut lisätä kuntien osaamista liittyen kemikaalien hallintaan sekä niiden vähentämistoimenpiteisiin. Erityinen painoarvo hankkeessa on kestävillä julkisilla hankinnoilla.

Lisätietoja

  • Hannamaria Yliruusi, NonHazCity 2 -hankkeen projektipäällikkö, hannamaria.yliruusi@turkuamk.fi
  • Turun Ekotuki: ekotuki@turku.fi
  • www.ekotuki.fi

Mikäli olette kiinnostuneita aloittamaan ekotukitoiminnan omassa kunnassanne, ottakaa yhteyttä Helsingin kaupungin ympäristöpalveluihin: ekotuki@hel.fi / Elina Mähönen

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu