Palvelukuvaus

Materiaalitkiertoon.fi on Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä verkkopalvelu. Myös Motiva tuottaa palveluun sisältöjä. Tällöin julkaisijaorganisaatio mainitaan erikseen.

Materiaalitkiertoon.fi on kohtaamispaikka kiertotaloudesta kiinnostuneille. Sivusto esittelee kiertotalouden, kierrätyksen ja materiaalitehokkuuden ajankohtaisia asioita sekä kertoo Circwaste – Kohti kiertotaloutta -hankkeen tuloksista ja toiminnasta.

Verkkopalvelua julkaistaan suomeksi sekä suppeammin ruotsiksi ja englanniksi (circwaste.fi).

Tekijänoikeudet

Materiaalitkiertoon.fi:hin voi linkittää vapaasti ja sen sisältämää tekstiaineistoa voi hyödyntää hyvän tavan mukaisesti. Kuvamateriaalin käytöstä on sovittava erikseen Suomen ympäristökeskuksen viestintäasiantuntijan kanssa: hannele.x.ahponen@syke.fi. Materiaalitkiertoon.fi:n aineistoja käytettäessä tulee mainita lähde.

Palvelun käyttäjistä ei kerätä rekisteriä

Palvelun käyttäjistä ei muodosteta henkilörekistereitä. Sähköpostiosoitetta ja/tai muita yhteystietoja kysytään palautteen yhteydessä. Käyttäjä voi lähettää palautteen nimettömänä, mutta yhteystiedot tulee antaa, jos haluaa vastauksen palautteeseen.

Evästeiden käyttö ja käytön seuranta

Materiaalitkiertoon.fi:ssä käytetään evästeitä. Osa evästeistä liittyy sivuston toiminnallisuuksiin, osa sivuston käytön tilastointiin. Käyttäjä voi halutessaan kieltää evästeiden vastaanoton selaimen asetuksia muuttamalla. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa puutteita sivuston toiminnassa.

Sivuston käytöstä kerätään yleisiä tilastollisia tietoja palvelun kehittämistä varten. Tällaisia tietoja ovat sivuston kävijämäärät, sivujen suosituimmuus, miltä sivulta kävijä on siirtynyt palveluun, käytetyimmät hakusanat ja selaimet. Kerättäviä tietoja ovat mm. käyttäjän IP-osoite, kellonaika, käytetyt sivut, selaintyyppi, käytetty käyttöjärjestelmä ja ruudun resoluutio. Kävijätilastointi perustuu palvelimen lokitietoihin sekä Google Analytics -raportointiin, jossa käytetään Google Analytics -ohjelmiston evästettä ja JavaScript-koodia.

Vastuu

Suomen ympäristökeskus vastaa verkkopalvelun sisällöstä, joka pyritään pitämään mahdollisimman ajantasaisena. Havaitut virheet pyritään korjaamaan viivytyksettä.

Julkaistu 30.5.2017 klo 12.16, päivitetty 21.1.2021 klo 9.42

  • Tulosta sivu