Kestävyyttä Turun keittiöverkkosuunnitteluun ja ruokapalveluihin

Uutinen 1.2.2019 klo 12.33
Ruokalassa 285
© Jenni Virta/Arkea Oy

Turun kaupungin strateginen hankinta selvittää keittiöverkon ja kaupungin ostamien ruokapalveluiden hiilijalanjälkeen vaikuttavia tekijöitä keittiöiden sijainnista aina hävikin määrään saakka. Jatkossa hiilijalanjälkeä tullaan käyttämään ohjaavana tekijänä sekä keittiöverkon suunnittelussa että ruokapalveluiden kilpailutuksessa.

”Teimme viime vuonna selvitystä kaupungin ruokapalvelujen kilpailutusta silmällä pitäen. Samalla heräsimme pohtimaan, miten voisimme vaikuttaa ympäristöasioihin koulujen ja muiden kaupungin keittiöiden toiminnassa. Päätimme ottaa yhteyttä Suomen ympäristökeskukseen selvittääksemme, mistä ympäristökuormitus ruokailussa syntyy”, palvelupäällikkö Suvi Haukioja Turun kaupungin hankinnoista sanoo.

Yhteydenotto poiki hankkeen, jossa selvitetään Turun ruokapalvelujen hiilijalanjälkeä. Palveluntuottajan ruokalistat ruodittiin läpi, jotta eri elintarvikkeiden vaikutus nousisi esille. Hankkeen puitteissa kehitetyn laskurin avulla saatiin esille ruokapalvelujen eri osa-alueiden merkitys hiilijalanjäljen pienentämiseen.

”Ennen selvityksen aloittamista arvelimme, että ruokien kuljetukset vaikuttavat eniten hiilijalanjälkeen. Työn edetessä kävi kuitenkin ilmi, että hävikkiruoan määrällä on merkittävä vaikutus hiilijalanjälkeen. Koska välimatkat ovat Turussa lyhyitä, ei kuljetusten kokonaisvaikutus ole kovinkaan suuri”, Haukioja kertoo.

Suurennuslasin alla olivat kaikki ruokapalveluiden hiilijalanjälkeen vaikuttavat tekijät kuten rakennusten lämmitys, keittiöiden laitekanta, ruoan tuotantotapa, veden- ja sähkönkulutus, kuljetukset, kasvisruoan osuus tarjottavasta ruoasta ja ruokahävikki.

Lisää kasvisruokaa ja ruokahävikki kuriin

Selvityksen avulla Turun kaupunki sai hyvän suunnan ruokapalveluiden kehittämiseksi ympäristöystävällisempään suuntaan.

”Kasvisruuan positiivinen merkitys hiilijalanjälkeen korostui. Selvitämme tulevaisuudessa mahdollisuuksia tarjota myös alakouluihin kasvisruokavaihtoehto jokaisena koulupäivänä. Toisaalta muutoksissa voidaan mennä ojasta allikkoon, sillä esimerkiksi pienissä kouluissa kahden ateriavaihtoehdon tarjoaminen voi lisätä hävikkiä. Harkitsemme kasvisruokavaihtoehdon tarjoamista myös isoimmissa alakouluissa saadaksemme kokemusta alakoulujen kasvisruoan menekistä ja ruokahävikin hallinnasta. Asia on vielä selvitysvaiheessa sekä Turun kaupungissa että ruokapalvelun tuottajalla”, Haukioja sanoo.

”Käytämme kouluissa ja päiväkodeissa vihreää sähköä, joten sen osalta ei noussut esille muutostarpeita. Keittiöiden laitekanta on hyvin vaihtelevan ikäistä. Tämä huomioitiin laskurissa ”, hän jatkaa.

Ruokaraadit uusia makuja ruotimaan

Turun kaupungin ruokapalveluissa halutaan osallistaa oppilaat ja saada heidät mukaan kehittämään kouluruokailua. Haukiojan mukaan oppilaiden ruokailutottumukset vaihtelevat ­­– osa oppilaista on hyvin tiedostavia, mutta osalle esimerkiksi kasvisruoka on vierasta.

”Olemme käynnistämässä tänä keväänä yläkoululaisille ruokaraatitoimintaa, jossa oppilaat pääsevät tutustumaan erilaisiin kasvisproteiinivaihtoehtoihin ja tuunaamaan tällä hetkellä käytössä olevia palveluntuottajan kasvisruokia yhdessä ruokapalvelujen ammattilaisten kanssa. Aloitamme kokeilun muutamassa koulussa, mutta toiveenamme on juurruttaa toiminta koko Turun alueelle. Ihanteellisinta olisi, jos ruokaraatien toimintaa ja aiheita voisi yhdistää vaikkapa kotitalouden ja biologian opetukseen”, Haukioja toteaa.

Haukiojan mukaan on erittäin tervetullutta, että ruokakeskustelun sisältö on monipuolistunut viime vuosina. Nykyään ei puhuta pelkästään ravintoaineista vaan siitä, että ruoan tulee olla samaan aikaan hyvää niin ihmisille kuin ympäristölle.

”Julkisten toimijoiden vaikutusmahdollisuudet ovat merkittävät ruokaan liittyvissä asioissa. Emme kuitenkaan halua määrätä, että ”nyt syödään tätä”. Uusienkin reseptien pohjalta valmistettavan ruoan tulee olla nautittavaa ja kouluruokailun pitää olla positiivinen juttu”, Haukioja muistuttaa.
 

Julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalouskiihdyttämö on hanke, joka liittää vähähiilisyden ja kiertotalouden tavoitteet julkisiin hankintoihin ja arvioi niiden elinkaarenaikaisia hyötyjä hankintojen suunnitteluvaiheessa. Hanketta vetää Suomen ympäristökeskus ja rahoittaa Sitra. Hankkeessa tehdään yhteistyötä KL-Kuntahankinnat Oy:n kanssa. 
 

Lisää aiheesta:

Lisätietoa:

Palvelupäällikkö Suvi Haukioja, Turun kaupungin hankinnat
suvi.haukioja@turku.fi

 

     

     


    • Tulosta sivu