Circwaste-kuntia palkittiin kiertotalouskisassa

Uutinen 13.4.2018 klo 17.34
Ruokahävikki 285 163

Circwaste-edelläkävijäkunnat Kuopio, Porvoo sekä Circwaste-kumppanuuskunta Pori palkittiin Sitran ja Kuntaliiton järjestämässä kisassa, jossa haettiin kuntien kiinnostavimpia kiertotalousratkaisuja. Kisassa kunniamaininnan saivat edelläkävijäkunnat Rovaniemi, Turku ja Jyväskylä.

Ruokahävikki kuriin Porin kouluissa

Porissa pyritään vähentämään järjestelmällisesti koulujen hävikkiruoan määrää. Porin kaupunki mittaa kouluilla syntyvää ruokatarjoiluhävikkiä. Seurannan ansiosta kouluille tilataan vähemmän ylijäävää ruokaa ja menekin hallinta paranee. Kaupunki toimittaa ylijääneen kouluruuan aikuissosiaalityön kohtaamispaikkoihin ja työttömien yhdistysten päivätoimintakeskukseen, joiden asiakkaat voivat viedä ruuan maksutta kotiin ruoka-avuksi. Vuoden 2017 lopulla ylijäänyttä kouluruokaa haettiin viikoittain kahdeltatoista koululta ja sitä riitti lähes 1400:lle ruoka-avun tarvitsijalle.

Porin kaupungin käytäntö on osa vuosina 2015–2016 toteutettua Ravinnepankki – ruokahävikin ravinteet hyötykäyttöön -hanketta. Porin Circwaste osahankkeessa on jatkettu ruokahävikkiin liittyvää kampanjointia kouluissa ja päiväkodeissa.

Kohti resurssiviisautta Kuopiossa

Kuopion kaupunki on ottanut kaupunkistrategiansa yhdeksi painopistealueeksi resurssiviisauden. Resurssiviisas toiminta vahvistaa kaupungin ja alueen taloutta ja luo uusia työpaikkoja. Keskeisiä kumppaneita strategian toteuttamisessa ovat yritykset, järjestöt ja yhteisöt sekä kuntalaiset.

Uusia liiketoimintamahdollisuuksia syntyy muun muassa hyödyntämällä laajemmin teollisuuden sivuvirtoja. Uudet asukkaille suunnatut palvelut, kuten kaupunkipyörät ja lainauspalvelut, luovat uutta liiketoimintaa ja helpottavat ekologisten valintojen tekemistä. Lisäksi maarakentamisessa lisätään suunnitelmallisesti uusiomateriaalien käyttöä.

Ekotapapassi ohjaa kestäviin valintoihin Porvoon koululaisia

Porvoon Kevätkummun koulun ympäristötiimi on kehittänyt Ekotapapassin, johon viidesluokkalaiset merkitsevät viikon ajan vapaa-ajallaan tekemiään ekotekoja. Teot voivat olla kierrätykseen, energian säästöön ja kuluttamiseen liittyviä, ja merkinnän passiin saa esimerkiksi viemällä lasia lasinkeräykseen tai sammuttamalla turhaan palavan valon.

Tempaus yhdistää koteja ja kouluja positiivisessa hengessä. Lasten ekoteot voivat inspiroida kokonaisia perheitä muuttamaan toimintatapojaan ekologisempaan suuntaan. Vuosittain toteutettuna Ekotekotempaus tutustuttaa aina uuden ikäluokan aiheeseen.

Kunniamainintoja useille kunnille

Jyväskylän kaupunki sai kunniamaininnan kestävämpien liikkumismuotojen edistämisestä. Kaupunki on mahdollistanut autopaikkojen vähentämisen, kun kiinteistö sitoutuu yhteiskäyttöautopalvelun käyttöönottoon. Näin edistetään yhteiskäyttöautopalveluiden yleistymistä, jakamistaloutta sekä kevyen liikenteen yleistymistä.

Rovaniemen kaupunki on kaavoittanut puurakenteisen kampusalueen, jonka kaavassa määrätään, että uudet rakennukset ja lisärakentaminen tulee tehdä pääsääntöisesti puusta. Kampuksella liikutaan pääasiallisesti kävellen ja paikoituksessa huomioidaan sähköautot, sähköpyörät sekä yhteiskäyttöautot.

Turun kaupunki on ottanut käyttöön internetissä toimivan kalustekierrätysjärjestelmän, jonka tavoitteena on tehostaa tarpeettomien kalusteiden kiertoa kaupungin yksiköiden välillä. Vaikka järjestelmä on vasta kokeiluasteella, sitä kautta on tehty jo yli 200 tilausta.

Lisätietoa:


  • Tulosta sivu